Marraskuu...

nyt on sen kuoreen kirjoitettu
beibi I love you.


Pepsi on aikuistumaan päin, kohta puoliin 2 vuotta. On mokoma oppinut "ohittamaan" rappusten koiraportin. Meneekö yli, ali vai välistä, ei olla nähty, mutta portti on kiinni ja koira yläkerrassa. Ah, yläkerta, karamellipusseja, likaisia kalsareita ja kaikenlaista jyrsittävää lattiat täynnä. Koiran taivas. Jos asukit on poissa pitää jättää käyntikortti, muuten taas voi pomppia sängystä ja kainalosta toiseen rapsutuksia kerjäämässä. Juu näin on, alakerta on kertakaikkiaan paljon tylsempi.

Joskus voi jouluaatto tulla arkenakin. Tänään kaikessa hiljaisuudessa, siis aamumetelissä, herkkupussi putosi lattialle. Ihmisemäntä kolisteli mehumaijan kanssa keittössä huomaamatta naapurihuoneen rouskuttelua. Kanankauloja meni sen verran, että suuremmatkin muruset jätettiin lattialle. Pömppömahat makoilee nyt, kerrankin kerjäämättä. Mun pitää vissiin imuroida, vai menisköhän noi murut iltapäivällä? Saavatkin syödä sotkunsa.


Voi kääppänä, sunnuntaina pentunäyttelyyn. Iloisesti, häntää heilutellen, leveästi hymyillen koko porukka isäinpäivää viettämään. Tral-lal-lei. Tuska hiki sanon minä, ei ehkä Max. Idea kai selvänä, iloinen ja reipas koira, mutta millä ilveellä? Joo-o Liedon lihapisteeseen ostamaan nakkimakkaroita, lihapullia pojan huomion ylläpitämiseksi. Koko perheen retkipäivä. Isälle isäinpäiväteet kahvilassa, ehkä munkki palkaksi aikaisesta herätyksestä ja tyttöjen kanssa koiratarvikkeiden shoppailua Mukavaa odotusta.

Aika menee

Syksy tulee, aika menee ja Max kasvaa. Kaikki hyvin taivaan alla. On mennyt paremmin kuin uskottiin. Pepsi on saanut väsymättömän seuralaisen ja leikkikaverin. Viime viikolla omaan pihaan rakennettu ulkoilualue on kovassa käytössä. Aamulla sinne ensipissat ja päivällä se toimii nahistelualueena Pepsin kanssa. Paitsi että aita on vähän suurisilmäistä, Max karkaa aidanraosta, jos "ruoho on vihreämpää toisella puolella". Pysyy omassa pihassa kuitenkin. Niin ja tietty vain omalla alueella saa kaivaa.

Yllä olevasta kuvasta sen verran, että oli lavastettu tilanne molemmille koirille. Pepsi ei kuitenkaan uskaltautunut etsimään namuja, joten Max ahmaisi kaikki. Niin se menee, Pepsi ihmettelee toisen röyhkeyttä, katsoo minuun ja kysyy lupaa, muttei siltikään uskalla. Toisaalta opettaa Maxille tapoja; ettei ruokaa saa riehumalla tai ovi ei aukea istumatta. Myös kotiin yksin (kaksin) jäämisen on Pepsi opettanut mallikkaasti, silloin nukutaan kun pomot ei ole paikalla.

Jatkuisipa tämä aika ikuisesti, pojat kellimässä aamutuimaan vehkeet levällään. Ihana koiranlöyhkä nenässäni heti herätessä. Ja koko päivän herkeämätön huomio ja hellyys. Voi miten mahoton positiivisuuden lähde.

Ja tässä vielä Maxin motto: Hei Sanni kato, mun herkku on mato.
Ja Pepsin: Pienet pehmotassut täällä pomppailee, Pienet viiksikarvat täällä heilahtelee...
Kertonee jotain kavereiden luonne-erosta. ;)

Kuukausia...
Viikkoja...
Maanantai...
Tiistai...
Keskiviikko...

Torstai 23.7

Pepsi ja minä kunnon kävelylenkillä aamutuimaan. Ketään ei tule vastaan, ei ainakaan nelijalkaisia. Emme siis harjoittele ohituksia, vaikka kabanossin palat on taskussa. Loppumatkasta koira seisahtelee ja läähättää, metsälenkki ja ilmastonmuutos ovat tehneet tehtävänsä. Tahtoo vesisadetta, märkää ruohoa tai ainakin juomakuppiin vettä. Selvisi, miksi ketään ei ollut liikkeellä. Lenkin jälkeen pihalla oleilu sujuu hyvin, koira nukkuu tai päivystää pari tuntia. Ovikello on hiljaa, kamala tapa, olemme opettanaat koiraa haukahtamaan jos on tarve tulla sisään tai talutin juuttuu pensaisiin.

Siis torstai, perheeltä salaa siirtelen mattoja pikkukaverin reviiriltä, lauman kakkosalimmaisen reviirille. Ihana etu olla asteikossa kakkosalimmainen, saa pitää mattoja reviirillä. Tietysti siihen kuuluu muitakin etuuksia, vapaat siirtymiset yläkertaa, nojatuoliin tai jopa pihalle. Siis niitä mattoja, vähän aikaista, toisaalta pikkukaveri kotiutuu ylihuomenna. Sanomalehtiäkin on nurkassa + vessapaperirullia, joskin Pepsi on niitä jo esikäsitellyt.

Olen trimmannut Pepsin hännän, enkä aio laittaa siitä kuvaa. Häntä oli lähempänä collien häntää, kuin cairnin porkkanaa. Tällä hetkellä ja inhottavan nyppimisen jälkeen puolet hännästä on kalju ja toinen puoli rehottaa. Säälittävä näky, heiluu kuitenkin iloisesti. Ylihuomenna tulee kauan odotettu kaveri, yksin ei ole hyvä olla. Pepsi on varmasti iloinen, että saa laumaan jonkun, joka ymmärtää haistelun ja koivennoston päälle.

Raukeita hellepäiviä

Pepsille viileitä suihkuja, varjossa makoilua ja torkkumista. Samaa koko perheelle, tai no eräiden on käytävä töissä. Helle jatkuu toista viikkoa, mökillä olisi mukavaa, ellei siellä olisi saunaremonttia. Enemmän koirakavereitakin. Täällä kaverit vaan ärjyilee kiukuissaan aidan takana, eikä niitä pääse moikkaamaan, saatikka peuhaamaan vapaasti. Oonallakin on juoksuaika, kurjaa, toinen haikailee pihallaan Pepsin perään ja Pepsi Oonan *perään*.

Lauantaina lähdetään Kuopioon katsomaan Maxia. Jännittävää, ihan jo sormenpäät odottaa pikkumurren rapsuttelua, ja suukko, kyllä varmaan lipasun saa. Sanni-Anni tietysti ainakin, kaikkien koirien vertaistuki ihmisten joukosta. Harmi, että Iida ei pääse mukaan, kuin valokuvien välityksellä. Sitten vielä jokunen viikko oottelua. Yhteisiä metsälenkkejä odottelen ja mökillä peuhailua, kahden koiran kanssa.

Pepsin päivät kuluu kärpästen jahtaamisessa, useamman kerran saa pelätä kukkaruukkujen puolesta, kun se painaa huoneesta toiseen. Kuitenkin rauhallista ja raukeaa, niinkuin kesällä kuuluukin olla. Mukana kuvioissa edelleen Perttu, joka on ottanut tavakseen tulla meidän pihaan. Kummallista, minähän en voi vastustaa sitä. Kahdenkesken kehräillään pyykin ripustuksen lomassa. Kiehnää ja puskustelee niin mukavasti mun sylissä. Pepsille tietysti kerrotaan, että taas se julmuri on vallannut pihan. Perttu pistää Pepsille piut paut, kun koira kutsuu kaveria leikkiin. Kyllä kissa on viisas. Pakko myöntää, että minä olen enemmän kissaihminen. Kamalaa, kirjoitinko sen tänne julkisesti.

Tänään viimeinkin varma tieto Max:ista, eilen syntynyt komea uros. Näin voin sanoa kuvan nähneenä. Neljän pennun pinokuvasta olemme varmoja, että kasan alimmaisena tississä kiinni roikkuu Max. Mikä ihana asia odotettavaksi. Pepsille kerroin ja tämä kellahti kyljelleen maate, viskasi pepun parempaan asentoon ja alkoi kuorsata. Tyyntä myrskyn edellä ajattelin. Jännittävääkin.

Koululaisten loma alkoi, vähän piti muistutella ulkoilutuksista ja koiranhoidosta. Pepsi viettää aamupäivällä aikaansa kodinhoitohuoneen portin takana. Minusta nääs tuntuu, että yksin alakerrassa olo ahdistaa edelleen. Jatkossa kaikki hyvin: Pepsillä ei enää yhtään yksinäistä päivää. Muutakin pyörii mielessä, pissaruljanssi, kouluttaminen ja Pepsin sisälle merkkailu. Tänään viikon tauon jälkeen kohteena oli Sannin legolinna. Pitäis hankkia ne housut. Pitäis ja pitäis.

Viikonloppuna kipaistiin mökillä yksi yö. Järisyttävä helleviikonloppu, rannalla vähän viileämpää. Pepsi tuuletti, hepuloi ja nautiskeli. Pöllönpojan hajuja, Keskitalon Tassu, hyökkäävät kaislat rannassa, voi kaikkea ihmeellistä maailmasta löytyy.

Kuvassa siis pöllönpoika, eikä Pepsi mulkoilemassa heinikosta. Sunnuntaina Pepsi söi perhosen ja Santeri tokaisi, että sillä on nyt perhosia vatsassa,,,niin taitaa olla mamillakin.

Paimionlahdella taas

Pääsiäisenä Paimiossa, hepuloimassa ja jahtaamassa lehtiä, jäniksenjälkiä ja lintuja. Joutsenetkin oli tulleet, vaikka meri oli vielä jäässä. Kaksi tyttöystävää paikalla, Keskitalon cairntyttö Viivi tuli isäntänsä kanssa pihaan haistelemaan Pepsin jälkiä. Pepsi vaan ei päässyt ulos, kun mami oli vielä yökkäreissä. Aamupäiväkävelyllä nähtiin naapurin cairntyttö Lyyli, joka piti kovaa rähinää, mutta uskoi kuitenkin emäntänsä sanoja ja pysyi omassa pihassa. Eilen nähtiin pihassa 4 valkohäntäpeuraa, mutta Pepsi ajoi ne haukulla pois. Komeita olivat, vähän harmitti koiran haukku, kuvaamisesta ei tullutkaan mitään.

Viimeaikoina on tullut seuraamisesta ja ohituksista kehuja. Kurssikaverit ihmettelivät loistavia ohituksia ja arvasivat meidän tehneen paljon työtä. Niin on tehty + että nälkäinen koira seuraamassa makkaraa pitelevää kättä on ihme yhdistelmä. Kotipihassa tuli myös kehuja, muiden räksyttäessä, meidän parivaljakko ohitti kauniisti emäntää tapittaen ja minä nokka pystyssä leuhkana onnistumisesta.

Pepsillä muutaman kerran jalka noussut sisällä. En ole ollut paikalla, joten kieltäminen ei ole vielä onnistunut. Juoksut naapurissa ? johtajuus tuntuisi olevan kohdallaan, murrosikä ? Lääkkeeksi nyt jopa omaan pihaan merkkailukielto. Myös lenkeillä pitkiä matkoja ilman merkkailua ja sitten vain luvalla nuuskuttamaan ja merkkaamaan. Toivottavasti auttaa, muuten ollaan ku***ssa.

Max, "Massu", Massukainen on puheissa, on äitin vatsassa, mutta ei vielä julkisessa tiedossa. Melkein jo kerätään Massulle sanomalehtiä pissapapereiksi. No, kesälomalla sitten.

Kotitehtäviä

Siitä se sitten lähti, tutusti rauhottumisharjoituksilla, meidän kahdeksan viikon alkeiskoulutus. Minä vahvistan johtajuuttani mukavilla leikeillä ja yhdessäololla. Rauhottumisharjoitus tuntui vielä olevan Pepsin mielessä, niin rauhassa asettui maahan. Vain kerran jouduin nyppäämään taluttimesta, kun naapuri treenaajan haukku häiritsi.


Mutta kyllä niitä vaikeuksia oli mielenkiinnon ylläpitämisessä. Yhteisellä leikillä oli tarkoitus pitää koiran mielenkiinto minussa, ja unohtaa muut häiriötekijät. Välimatka viereiseen paimenkoiraan oli Pepsin mielestä liian lyhyt, ainakin murinasta ja isottelusta päätellen. Yritystä siis tarvittiin, lopulta tutkimme yhdessä käsilaukkuani, josko sieltä löytyisi lisää Namuja. Mielenkiintoista oli myös "Hae"-käskyllä hakea maton alle piilotettua Namua. Lisää siis yhteisiä hakuleikkejä.


Pepsi väsähti täysin, nukkui koko illan ja yön samaan putkeen. Aamulla reippaana ylös ja minun perääni, vessan kautta eteiseen ja ulos. Kovin on tutut yhteiset aamupuuhat; joskus teen poikkeuksen ja vaatetan ennen vessaa ja silloin Pepsi kuikuilee yksinään vessassa: "Mami" pissalle. Muutenkin se pissattaa minua, on oppinut että ne asiat hoidetaan aina yhdessä.


Meillä on ollut yhteinen lomaviikko, tavallista pitempiä lenkkejä ja kaikenlaista mukavaa. Autotallin siivous ja kukkamultien vaihto olivat Pepsin lempihommia. Harmi vaan kun multasäkkiä ei päässyt kuopimaan. Pepsi asetti useampaan otteeseen tassun mullan päälle ja kysyi lupaa, mutta ei. Voi harmi. Juteltiin, että pian tulee kesä ja pääsee kukkamaita möyhimään, sitä kun voi tehdä ilman lupaa ja salaa takapihalla.


Lopuksi vielä lisätään yksi harmitus, vinkulelu-Sika on muuttanut kaapin päälle. Siinä on joku ihme kielto, ettei sitä saa vaikka miten pyytäisi. "Mami" kuulemma säästelee sitä koulupäiviksi, pyh.

"pikkuveljeä" odotellessa

Perttu perhana taas ärsyttämässä.



Töistä tullessa taas samat kuulumiset: Pepsi murisi paimenkoiralle ja haukkui naapurin Tähteä. Just just, vellihousu, isottelee isommilleen. Tietää iltalenkillä makkaroita taskuun ja seuraa-harjoituksia: tyhjällä tiellä, autojen ohi, ihmisten ohi ja KOIRIEN ohi tienpientareilla kierrellen. Järkeä tarttis jo tulla, onx tää vaan murrosikää vai lopullinen tila? Onneksi mulla on irrotettavat nastat talvikengissä, sen verran vetävää on meitin meno iltaisin.



Viikonloppuna on koirakaveri Oonan synttärit. Lahja on vielä hankkimatta; terrierineiti varmaan arvostaa vetolelua, kestävää sellaista. Rusettia harkitsin Pepsin kaulaan, mutta kuristushan siitä tulisi tommosissa bileissä.


Käyttäytymiskurssi A siirtyi viikolla, joten ei vielä huomenna, mutta viikon päästä sitten treenataan. Pääosin minä päivitän unohtuneita oppeja. Mitäs vielä, ai niin lomasuunnitelmia joulukuulle, sitten pojat pääsevät "mammalle" lomalle. Tietää herkkuja ym. extraa koko viikon mm. oravan kyttäystä. Mahtaakohan Max olla silloin jo sisäsiisti?

Viikko sitten käytin Pepsin trimmissä. Koira taas kuosissa, lyhytkarvaisempi ja kakaramaisempi. Todettiin, että niskassa aluskarvaa on todella vähän. Mielessäni mietin, että oliskohan vähän omaa syytä: piikkikammalla kampaaminen, eikä aina niin hellästi. No, kait se siitä kasvaa, nyt nyppimisen jälkeen ainakin. Höpöyksissäni ostin apteekista koiran vitamiineja, vaikka uskonkin Pepsin syövän ihan monipuolisesti. Niitä nyt sitten muistaessani laitan ruokaan. Juu, tiedän että turhaa.

Seuraaminen edelleen työn alla. Avuksi otettiin koiranmakkarapötkö. Ei taida olla laaturuokaa, mutta hyvin tulee koira sivulle tapittamaan ja seuraamaan. Ulkoiluttaminen on miellyttävämpää, kun ei tartte niin paljoa jännittää ohituksia. = = Eilen meillä räyhättiin sisällä. Oli vuosittaisen nuohouksen vuoro, ja se iso mustamies oli toosi vaarallinen. Ja katoltakin kuului ihan uusia ääniä. Semmosia murkkuoireita, spöökittämistä, kun kaikki on vaarallista.

Yhdessä eletään tylsää pimeää vuodenaikaa. Lenkkeilyintoa ei oikein muilta löydy, paitsi Pepsiltä. Ilolla ajattelen kesällä, mahdollisesti, tulevaa pentua. On siitä sitten seuraa myös Pepsille, päivin ja illoin.

Kuvassa: Sanni saa kilokaupalla pusuja. Samalla kiitokset koko perheelle koiran ulkoiluttamisesta. Olen kuullut perheistä, joissa kakkalenkit lähes yksinomaan hoitaa äiti, näin ei kuitenkaan meillä.

Härkää sarvista, eli Pepsiä hännästä

Vihdoinkin talvi.

Keskiviikkoinen agility meni pieleen. Jostain syystä ei koko ryhmää ollutkaan. Olin toisaalta huojentunut, aikas paljonkin, koska Pepsin käytös toisten koirien kanssa vaatii treeniä, mieluusti jossain muualla kuin agilitytreeneissä. Ilmottauduinkin samantien uudelleen käyttäytymisen alkeiskurssille. Sinne kehtaan mennä, vaikka koira vähän haukkuu ja uhittelee. Itseltäkin on kaikki hyvät opit unohtuneet..Tiedän kyllä sen, että vika on siellä taluttimen taluttaja päässä.

Olemme treenailleet "vetämättä taluttimessa" kävelyä. Pysähdyn, kun talutin kiristyy. Naapurien iloksi seisoskelemme usein jo pihatiellä nuuskuttelemassa jäniksenjälkiä. Koira on ratkaissut pysähtymisen tulemalla sivulle ja "huomiolla" ja sitten taas matka jatkuu. Katkokävelyllä mennään ainakin toistaiseksi. Lyhyitä mutta pitkiä lenkkejä.

Huomenna ois toiveissa lähteä Ruissaloon kiertämään kävelylenkkiä. Minua houkuttaa kuppi kuumaa ja munkki honkapirtillä. Toivottavasti on kaunis keli. Taidan heltyä ja laittaa Pepsille fleksin, saakoon haistelun riemua oikein kunnolla.

Tuulen viemää

Kyllä nyt häntä heiluu; taas kotona karkureissun jälkeen. Ensimmäinen henkeäsalpaava sellainen. Ja toivottavasti viimeinen.

Onneksi lähdimme päivittäiselle peltolenkille yhdessä; Iida ja minä. Yksin tuskin olisin saanut koiraa kiinni.

Pellolla on niin hyvä juoksuttaa Pepsiä. Harjoitella käskystä hakemista ja muutenkin luoksetuloa. Tulikin sitten harjoiteltua, kun Pepsi sai ojanpohjaa juostessa hepulin ja lopulta karkasi Pertun hajujen perään. Kymmenisen minuuttia juoksutti meitä. Siinä sitten loikimme ojien yli huom: iloisesti kutsuen ja välillä karkuun juosten. Koira paineli häntä heiluen kunnan varikolla työkoneiden seassa, hyvä ettei jäänyt alle. Iida ja minä saimme osaksemme "Onpa huonosti koulutettu koira"-katseita. Lopulta Pepsi tuli luokseni "mami"-käskyllä, sitten kun korvat taas olivat auenneet. Koomisesti sitten kehuin kovasti ja palkitsin juustonpaloilla.

Oli kuitenkin hyvä huomata miten tärkeäksi se on vuodessa tullut. Ja miten tärkeää päivittäinen yhdessä touhuaminen ja kouluttaminen on.

Ja tämä kuva on kyllä samaisesta ojasta , mutta ei tältä päivältä.

Pepsin päiväkirjaa

16.1. 2009

Kylmää, vietämme vapaapäivää Pepsi ja minä. Yritin nukkua aamulla, mutta Pepsi räksötti pikkulintuja lintulaudalla. Yritin selittää, että vain harakoita saa komentaa. Että ne ovat niitä, joita pitää vartioida ja joista pitää johtajistolle ilmoittaa.

Puunhakureissulla kurvasimme pellolle tsekkaamaan myyränkolot ja Pertun uusimmat viestit. Perttu on naapurin pitkähäntäinen kissa, joka pihapiiriin ilmestyessään nostaa pystyyn Pepsin niskakarvat. Olenkin miettinyt; Voisinko joskus mahdollisessa näyttelykehässä käyttää "Perttu" kuiskausta vähän kohentaakseni koiran ryhtiä? Mutta se on "joskus" ja "mahdollisesti" koko näyttelyasia.

No, kokeilen nyt liittää kuvan ja perehtyä tähän bloggeriin. Pepsi jatkaa päivystystään ikkunassa, mutta tiedän, että kohta se menee päivä-koiranunille.