Viikko sitten käytin Pepsin trimmissä. Koira taas kuosissa, lyhytkarvaisempi ja kakaramaisempi. Todettiin, että niskassa aluskarvaa on todella vähän. Mielessäni mietin, että oliskohan vähän omaa syytä: piikkikammalla kampaaminen, eikä aina niin hellästi. No, kait se siitä kasvaa, nyt nyppimisen jälkeen ainakin. Höpöyksissäni ostin apteekista koiran vitamiineja, vaikka uskonkin Pepsin syövän ihan monipuolisesti. Niitä nyt sitten muistaessani laitan ruokaan. Juu, tiedän että turhaa.

Seuraaminen edelleen työn alla. Avuksi otettiin koiranmakkarapötkö. Ei taida olla laaturuokaa, mutta hyvin tulee koira sivulle tapittamaan ja seuraamaan. Ulkoiluttaminen on miellyttävämpää, kun ei tartte niin paljoa jännittää ohituksia. = = Eilen meillä räyhättiin sisällä. Oli vuosittaisen nuohouksen vuoro, ja se iso mustamies oli toosi vaarallinen. Ja katoltakin kuului ihan uusia ääniä. Semmosia murkkuoireita, spöökittämistä, kun kaikki on vaarallista.

Yhdessä eletään tylsää pimeää vuodenaikaa. Lenkkeilyintoa ei oikein muilta löydy, paitsi Pepsiltä. Ilolla ajattelen kesällä, mahdollisesti, tulevaa pentua. On siitä sitten seuraa myös Pepsille, päivin ja illoin.

Kuvassa: Sanni saa kilokaupalla pusuja. Samalla kiitokset koko perheelle koiran ulkoiluttamisesta. Olen kuullut perheistä, joissa kakkalenkit lähes yksinomaan hoitaa äiti, näin ei kuitenkaan meillä.