Kyllä nyt häntä heiluu; taas kotona karkureissun jälkeen. Ensimmäinen henkeäsalpaava sellainen. Ja toivottavasti viimeinen.
Onneksi lähdimme päivittäiselle peltolenkille yhdessä; Iida ja minä. Yksin tuskin olisin saanut koiraa kiinni.
Pellolla on niin hyvä juoksuttaa Pepsiä. Harjoitella käskystä hakemista ja muutenkin luoksetuloa. Tulikin sitten harjoiteltua, kun Pepsi sai ojanpohjaa juostessa hepulin ja lopulta karkasi Pertun hajujen perään. Kymmenisen minuuttia juoksutti meitä. Siinä sitten loikimme ojien yli huom: iloisesti kutsuen ja välillä karkuun juosten. Koira paineli häntä heiluen kunnan varikolla työkoneiden seassa, hyvä ettei jäänyt alle. Iida ja minä saimme osaksemme "Onpa huonosti koulutettu koira"-katseita. Lopulta Pepsi tuli luokseni "mami"-käskyllä, sitten kun korvat taas olivat auenneet. Koomisesti sitten kehuin kovasti ja palkitsin juustonpaloilla.
Oli kuitenkin hyvä huomata miten tärkeäksi se on vuodessa tullut. Ja miten tärkeää päivittäinen yhdessä touhuaminen ja kouluttaminen on.
Ja tämä kuva on kyllä samaisesta ojasta , mutta ei tältä päivältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti